Kumppanuus – Yhdessä luodaan kestävää kumppanuutta

Kumppanuus on meille tärkeää sekä toimittaja- että asiakassuhteissa. Olemme toimineet useiden raaka-aine- ja tavarantoimittajiemme kanssa jopa useamman vuosikymmenen – voimme siis sanoa, että tunnemme toimittajamme. Asiakkaillemme haluamme olla vastuullinen, asiantunteva kumppani. Yhdessä asiakkaidemme kanssa syntyvät ratkaisut, jotka kestävät aikaa, kulutusta – ja elämää.

Useista raaka-aineiden, materiaalien tai valmistuotteiden toimittajista on tullut meille jo kumppaneita, joita näemme messuilla ja vierailuilla vuosittain. Tunnemme toistemme toimintatavat, tuotannon ja kehitämme jatkuvasti uusia, parempia tapoja tehdä asioita paremmin ja vastuullisemmin.

Suurin osa toimittajistamme, noin 80 %, on eurooppalaisia – Espanja, Turkki, Ranska, Saksa, Hollanti, Irlanti, Viro, Liettua. Osa raaka-ainekankaista ja valmistuotteista tulee Pakistanista, Intiasta ja Kiinasta. Riskimaiden toimijoilta vaadimme BSCI-auditoinnin tai muun sosiaalisiin näkökulmiin liittyvän auditoinnin tai sertifikaatin, jotta voimme luottaa heidän toimivan vastuullisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa, että he eivät käytä lapsityövoimaa, työolosuhteet ovat kunnossa ja työstä maksetaan lainsäädännön mukainen korvaus.

Suunnittelemme arjessa toimivia, vastuullisia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Meillä on vuosikymmenten asiantuntijuus materiaaleista, tuotteista ja tuotannosta. Haluamme tarjota oman osaamisemme asiakkaidemme käyttöön – yhdessä asiakkaidemme kanssa syntyvät aina parhaat ratkaisut. Rakennamme kestävää kumppanuutta, joka luo lisäarvoa molemmille, syventää asiakassuhdetta ja johtaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Tavoitteemme on pienentää toimittajaverkostoamme, ja tuottaa kaikki mahdollisimman lähellä – panostamme siis lähituotantoon. Opettelemme tuntemaan toimittajat vielä paremmin, ja vierailemme toimittajiemme tehtaalla lähitulevaisuudessa. Haluamme luoda entistä syvempiä kumppanuussuhteita myös asiakkaidemme kanssa, ja tarjota näin paras osaamisemme asiakkaiden avuksi.

Takaisin ylös