Lennol on Suomen vastuullisin pehmuste- ja tekstiilialan asiantuntija, joka kirittää kumppaninsa kiertotalouden edelläkävijöiksi.
Vastuullisuus on piirretty selkärankaamme, muotoilu yrityksemme perustukseen jo alkumetreistä lähtien, yli 55 vuoden ajan. Meille vastuullisuus on aina tarkoittanut kokonaisvaltaisia tekoja. Kiertotalous, kotimaisuus & kumppanuus ovat vastuullisuuden tukipilarimme.
Ennen sitä sanottiin maalaisjärjeksi – nyt kiertotaloudeksi. Toimimme omalla tehtaallamme kestävästi kiertotalouden periaatteiden mukaisesti. Käytämme tuotteissamme vastuullisia materiaaleja aina, kun se on mahdollista – teemme myös paljon työtä etsien uusia, innovatiivisia vastuullisia materiaaleja.
Lue lisääTiedämme, minne olemme menossa, koska tiedämme mistä tulemme. Lennolin juuret ovat syvällä eteläpohjalaisessa maassa. Perheyrityksemme on toiminut yli 50 vuota kotimaisen, vastuullisen tuotannon ja tekstiilialan osaamisen puolesta. Meille on tärkeää, että saamme osallistua tekstiilialan asiantuntijuuden vahvistamiseen, koulutuksen, osaamisen ja työpaikkojen säilyttämiseen Suomessa.
Lue lisääKumppanuus on meille tärkeää sekä toimittaja- että asiakassuhteissa. Olemme toimineet useiden raaka-aine- ja tavarantoimittajiemme kanssa jopa useamman vuosikymmenen – voimme siis sanoa, että tunnemme toimittajamme. Asiakkaillemme haluamme olla vastuullinen, asiantunteva kumppani. Yhdessä asiakkaidemme kanssa syntyvät ratkaisut, jotka kestävät aikaa, kulutusta – ja elämää.
Lue lisääKehitämme vastuullisuusstrategian ja asetamme vastuullisuustavoitteet vuosille 2021-2025
Kaikki Lennolin sähkö on uusiutuvaa ja osa tulee omien aurinkopaneelien kautta
Teemme tarvittaessa auditointeja riskimaissa sijaitseviin tehtaisiin.
Haluamme luoda 10 uutta työpaikkaa vuoteen 2025 mennessä.
Raaka-ainestamme 80% on vastuullista tai kierrätettyä vuoteen 2025 mennessä.