Vastuullisuuskatsaus 2022 on nyt julkaistu

17.5.2023

Vastuullisuuskatsaus avaa vastuullisuustyötämme, -tavoitteitamme ja arvojamme. Mukana on myös hiilijalanjälkilaskenta. Vastuullisuus on vahvistanut asemaansa yhtenä tärkeimmistä kilpailutekijöistämme.

Yrityksen toinen vastuullisuuskatsaus nostaa esiin konkreettisia vastuullisuustekoja. Vastuullisuus on asetettu osaksi yrityksen strategiaa vuonna 2019, ja siitä on tullut merkittävä kilpailutekijä. Matka vastuullisuuden saralla on kuitenkin alkanut jo vuonna 1967, kun Lennol on perustettu.

Vuonna 2022 panostimme vahvasti tuotekehitykseen, kotimaisen työn lisäämiseen sekä kumppanuuksiin ja kohtaamisiin asiakkaidemme kanssa. Siirryimme uusiutuvaan sähköön ja asensimme tehtaamme katolle yli 100 aurinkopaneelia, joiden kautta saamme jatkossa noin 25 % käyttämästämme sähköstä. Aloitimme myös uudenlaisen matkan suunnittelemalla seuraavaa sukupolvenvaihdosta”, sanoo yrityksen operatiivinen johtaja Iina Sopanen.

Vuoden 2022 hiilijalanjälkemme oli 524 tonnia CO2ekv, mikä vastaa noin 51 keskivertosuomalaisen vuotuisia hiilipäästöjä. Valtaosa päästöistä aiheutuu raaka-aine- ja materiaalihankinnoista. Oman toiminnan päästöt ovat pienet – esimerkiksi energiantuotannon polttoaineiden päästöt olivat vain 2 % hiilijalanjäljesttä, koska lämmityksestä yli 90 % saadaan päästöttömänä omasta puupellettivoimalasta.

Vastuullisuuskatsaus ja hiilijalanjälkilaskenta luovat ennen kaikkea pohjaa yrityksemme vastuullisuustyölle. Haluamme tehdä asioita oikein, ja tehdä osamme vastuullisemman huomisen puolesta”, sanoo Sopanen.

 

Vastuullisuuskatsaus ja hiilijalanjälkilaskenta löytyvät osoitteessa www.lennol.fi/vastuullisuus

Lisätietoja:
Iina Sopanen
operatiivinen johtaja
Lennol Oy
050 3540 761
iina.sopanen@lennol.fi
www.lennol.fi