Lennolin ensimmäinen vastuullisuuskatsaus on julkaistu

15.2.2022

Tekstiiliyritys Lennol Oy on julkaissut vuoden 2021 vastuullisuuskatsauksen. Yrityksen ensimmäinen vastuullisuuskatsaus avaa Lennolin vastuullisuustyötä, -tavoitteita ja arvoja. Vastuullisuudesta on tullut yksi yrityksen vahvimmista kilpailuvalteista ja se on mukana arjessa ja kaikessa päätöksenteossa.

Vastuullisuuskatsaus tuo konkreettisesti esiin, mitä yritys on tehnyt ja aikoo tehdä vastuullisuuden saralla. Vastuullisuuskatsaus on luontainen jatke yrityksen vastuullisuustyölle, joka alkoi vuonna 2019. Tuolloin vastuullisuus asetettiin osaksi yrityksen strategiaa. Matka vastuullisuuden saralla on kuitenkin alkanut jo vuonna 1967, kun yritys on perustettu.

”Ennen sitä kutsuttiin maalaisjärjeksi, nykyään vastuullisuudeksi. Haluamme tehdä asioita oikein ja kirittää myös asiakkaitamme vastuullisuudessa. Vuoden 2021 aikana olemme solmineet usean merkittävän yhteistyön brändien kanssa, joilla on sama vastuullinen arvopohja kuin meillä. Valmistus Suomessa ja vastuulliset materiaalit ovat tänä päivänä tärkeitä arvoja”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Pirjo Pystykoski-Sopanen.

Vastuullisuus on noussut yhdeksi yrityksen tärkeimmistä kilpailutekijöistä. Kumppaniverkoston vahva tunteminen, kotimainen työllistäminen, muovin vähentäminen ja kierrätysmateriaalien käyttäminen ovat vahvoja teemoja. Yritys käyttää tuotteiden materiaaleina esimerkiksi PET-pulloista kierrätettyä polyesteria, patjateollisuuden sivuvirtana syntyvää vaahtomuovilastua sekä vanureunoja.

”Huonekalupehmusteistamme jo 97 % on vastuullisista materiaaleista valmistettuja. Sisustustekstiileissä on ollut haastavaa löytää vastuullisia ja kierrätysmateriaaleista valmistettuja kankaita, mutta nyt olemme löytäneet vaihtoehtoja. Tämän vuoden isoja vastuullisuustoimia ovat oman tuotannon hiilijalanjäljen laskeminen ja aurinkopaneeleiden asentaminen tuotantolaitoksemme katolle”, iloitsee Pystykoski-Sopanen.

Tutustu vastuullisuuskatsaukseen tästä.

Lisätietoja:
Pirjo Pystykoski-Sopanen
toimitusjohtaja
Lennol Oy
040 770 1939
pirjo.pystykoski-sopanen@lennol.fi

Lennol Oy on vuonna 1967 perustettu perheyritys, joka valmistaa Jalasjärvellä sisustustekstiilejä, vuodevarusteita ja varjostimia julkitiloihin ja koteihin sekä pehmustekomponentteja huonekaluteollisuudelle.  Lennol valmistaa tuotteita myös asiakkaan omilla tuotemerkeillä. Yrityksen palveluksessa on 32 henkilöä.